Tirkistelyä?

Blogin kirjoittaminen taitaa olla muotia. Yhdellä jos toisella alkaa olla oma blogi ja näin opettajana pidän sitä mainiona juttuna, koska omasta elämästään kirjoittaminen varmasti vahvistaa äidinkielen merkityksen ymmärtämistä. On tärkeää osata ilmaista itseään sanoin. Kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla. Hyvin laadittuja blogeja on myös mukava lukea. Oman elämän julkinen jakaminen on lisäksi äärimmäisen rohkeaa. Raja tyhmän ja rohkean välillä on kuitenkin veteen piirretty viiva. Missä määrin omasta arjestaan, ajatuksistaan ja toiveistaan kannattaa kirjoittaa internettiin? Kaikki lukijat eivät ole mukavia ja toivo sinulle parasta.

Syyllistyin tänään  blogitirkistelyyn. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tieten tahtoen selasin läpi puolitutun julkista päiväkirjaa. Toki kavereiden blogeja olen lukenut ennenkin, mutta kavereiden elämästä tiedän jo ennen postauksen ilmestymistä useimmat asiat muutenkin. Tänään koin ensimmäistä kertaa itseni tirkistelijäksi. Olin törmännyt kyseiseen blogiin täysin sattumalta, mutta siitä huolimatta minulle tuli jotenkin syyllinen olo.

Pitäisikö luettavaksi kirjoitetun blogin tarkastelemisesta sitten potea huonoa omaatuntoa? Pohdin pitkään, olenko ymmärtänyt tästä blogikulttuurista jotakin olennaisesti väärin? Siinä lukiessani huomasin mässäileväni erityisesti niillä jutuilla, jotka eivät kirjoittajan kohdalla olleet menneet putkeen. Tälläinenkö ihminen minä sitten olen? Samalla muistin syyn, miksi blogaajaksi ryhtymiseni herätti aikoinaan epäilyksiä.

Sinä olet se syy. Et siis sinä, joka mielenkiinnolla luet otteita minun ja hevoseni vaatimattomasta arjesta toivoen, että elämä jaksaa meillekin hymyillä. Tarkoitan nimittäin sinua, joka etsit tekstistäni jokaisen pienenkin asian, mitä voisit ilkeäsävyisesti kolmannelle osapuolelle kommentoida. Katselet kuviani tarkoituksenasi poimia jokainen virhe, jonka ratsastajana teen tai jokainen epäkohta, mikä hevosestani löytyy. Milloin kiskon heppani hirvään pakettiin ja milloin kilpailen liian pienissä luokissa. Juuri sinua minä tarkoitan. Käyt täällä vain, koska minun surkea elämäni saa sinun surkean elämäsi näyttämään paremmalta. Sinä olet pahantahtoinen tirkistelijä.

Jos tunsit piston sydämessäsi, niin älä suotta. Aion nimittäin vapauttaa sinut tunnontuskistasi. Se mitä minä julkiseen päiväkirjaan kirjoitan ei nimittäin koskaan tule olemaan niin henkilökohtaista, etten sitä voisi vaikka pahimmalle vihamiehelleni antaa luettavaksi. Sekään ei masenna, että joku jossain päivittelee tekemisiäni tai arvostelee osaamistani. Kukaan ei ole käskenyt kirjoittaa itsestäni. Nyt sinä ilkeä tirkistelijä ehkä ajattelet, että mitähän tuo taas itsestään kuvittelee ja ketä minun elämäni edes kiinnostaa? Niin ajatella! Sen lisäksi, että uskallan väittää, että jos sivuni on yli 3000 kertaa avattu, ei jokainen osoitteen valinnut aidosti pidä minusta, uskallan vielä sanoa sen ääneen. Olen nimittäin realisti. Niin tylsä elämä, kuin omani ei saisi kuin aniharvat palaamaan blogini pariin. Mutta ilkeä tirkistelijä palaa uskollisesti. Hänen pahantahtoisuutensa tarvitsee polttoainetta.

”Tunne itsesi”, sanoi eräs tunnetusti viisas mies. Oletko sinä se pahantahtoinen tirkistelijä? Hassua meissä ihmisissä on nimittäin se, että jokainen meistä pitää mielellään itseään melkolailla hyvänä, oikeudenmukaisena ja reiluna. Todellisuudessa hirveän moni meistä on ainakin puoliksi mätä ja vahingoniloinen nahjus. Se, että joku sanoo sen suoraan pistää vihastuttamaan, vai mitä?

Hyvää joulun odotusta kaikille lukijoilleni! Toivottavasti käytte täällä jatkossakin; kukin omien vaikuttimiensa ohjaamina 😉

Sissin muisku tallentui Iidan kameraan 🙂

Advertisement