Vuoden viimeiset kisat ratsastettiin joulumusiikin tahdissa, vaikka maa oli musta ja taivaalta tuli jotain veden jä rännän sekamelskaa. Tulokset olivat melkolailla kahtiajakoiset. Ensimmäisessä luokassa kaikki meni nappiin ja tuli vain yksi harmittava pudotus, johon en oikeastaan löytänyt syytä. Mutta toisessa luokassa oli kaikki kontrolli sitten kadonnutkin totaalisesti. Kaarteet mentiin korva maassa ja esteille osuttiin jos osuttiin. Neljännelle esteelle tuli väistämätön kielto, kun Sissi nelisti menemään kuin tuli hännän alla. Myös viimeinen väli, kolmen laukan tiukka mutka meni auttamatta pitkäksi, mutta päätin, että perskules tästä en hylättyä ota. Ylimääräinen voltti olisi tiennyt keskeytystä. Niinpä päätin ihan pokkana kiertää kahdeksikon ja hypätä viimeisen esteen vinosta. Tätähän harjoiteltiin keskiviikkona, joten treeni tuli kyllä tarpeeseen 🙂 Viimeinenkin este selvitettiin ja vaikka kinkkua ei tullut, niin hyvä mieli jäi. Kuolainkokeilukin oli onnistunut, vaikka toisessa luokassa ei Sissiin olisi tehonnut varmasti mikään norsujarru. Rata oli todella haastava ja varsinkin ensimmäiseen suoritukseen olin oikein tyytyväinen.
Täytyy sanoa, että koko vuosi on ollut Sissin kannalta nousujohteinen. Kun ensimmäinen rataharjoitus on tehty vasta toukokuussa, niin siitä päivästä on kyllä edistytty kovasti. Ensi kaudelle maksetaan jo Sissillekin aluelupa. Mutta sitä ennen nautitaan joulusta ja ensi viikolla alkavasta viikon lomasta 🙂