Toistaiseksi laatimani kyselyn tulos näyttäisi olevan se, että blogini loppu ei ole vielä tullut. Siispä seuraa lyhyt kuvaus siitä, mitä uusi vuosi on tuonut tullessaan. Sissi on käyttäytynyt hyvin. Tapaninpäivänä käytiin hyppytreeneissä ja heppa oli tasaisempi kuin koskaan 🙂 Alkuvuosi on treenattu enimmäkseen koulua. Olen ollut pari viikkoa hieman helisemässä, koska hoitajilla on ollut joulukiireitä. Tällä hetkellä tilanne on se, että kaksi hoitajaa ehtii käymään aktiivisesti (1-4 kertaa kuukaudessa). Näillä näkymin saattaisin olla vielä yhden hoitajan tarpeessa. Tammahan on kiltti kuin mikä, mutta sen verran herkkä, että hoitajalta vaaditaan hieman ratsastustaitoa. Erityisesti kiinnostaisi maastoilusta innostunut hoitaja.
Suurin mullistus uuden vuoden kannalta on kuitenkin kenkäpoliittinen. Kaikki meidän tallilaiset tietävät, mitä ränsistyneet ratsastussaappaat tarkoittavat. Riittää kun heittää katseen meikäläien varustearkun suuntaan. Sillä siinä ne ovat. Kaksi kenkämaailman kurjimusta. Sirot Mountain Horsen Richmondit, jotka varmaan ovat koko viisivuotisen elinkaarensa ajan haaveilleet kodista, jossa niistä olisi pidetty huolta. Nämä klassiset nahkasaappaat eivät saaneet keirtää rapakoita, joiden yli jokainen kenkiään kunnioittava ratsastaja olisi varmaankin harpannut. Kaksi kertaa korjatut vetoketjut ovat taas rikki. Tarkkasilmäinen saatta hahmottaa joistakin kisakuvista iloisen jesariratkaisun, jolla rappeutuneet poponi pysyivät esteradan verran kasassa. Kun viimeinenkin rispaantunut nauha oli katkennut ajattelin, etteivät saappaat enää rumemmiksi voisi tulla. Olin väärässä. Pohjat tahtovat irvistellä eikä kolmivuotinen mutakerros nahan pinnassa ole myökään kaunistus. Kerran erehdyin pesemään saappaani. Hevosen kuona-aineiden alta paljastui mustan nahan sijaan siniharmaa, samea pinta. Hautasin nahkasaippuani syvälle varustearkkuun. Miksi vaivautua?
Tein muutaman uudenvuodenlupauksen. Yksi kosketti nimenomaisesti sitä suurta, kunnioitusya herättävää laatikkoa, jossa kannoin uudet Richmondini kotiin joulun välipäivinä. Rakkaat ratsastussaappaani:
– Kohtelen teitä paremmin kuin edeltäjiäni
– Lupaan pestä ja rasvata teidät säännöllisin väliajoin ja tarpeen mukaan (kuitenkin yli kolme kertaa vuodessa)
– En tunge teitä jalkaani silloin, kun sataa, on loskaista tai kuin en edes aio ratsastaa
– Lupaan korjauttaa teidät tarpeen vaatiessa suutarilla. Jeesusteipin liimapinta ei tule koskaan olemaan riesanne.
Kaikkien näiden lupausten jälkeen toivon vaatimattomasti vain yhtä asiaa: Voi mahtukaa jalkaani. Älkää antako sen olla totta, mitä myyjä pohkeideni leviämisestä hienovaraisesti vihjasi. Venykää etopenteleet ennen kuin kevään kisakausi alkaa.
Kyllä vain. Olen nyt viikon verran istunut saappaat singotettuna jalkaani sohvalla ja katsellut televisiota lähes joka päivä. Pientä venymistä on jo havaittavissa. Jalatkaan eivät mene enää tunnottomiksi! Mutta työtä on siis tälläkin saralla tiedeossa vuodelle 2012. Sinulle lukijani toivon kaikkea hyvää tälle vuodelle! Meiltä Sissin kanssa tulee tavoitepostaus lähiaikoina ja kyllähän kuusivuotiaaksi kääntyvän tamman tuoreet kuvatkin on hetikohta julkaistava. Siihen saakka au revoir!
Vertaistukea ratsastajalle 