Ei kultaa ja kunniaa vaan kokemusta

Kantelesärkässä ratsastettiin tänään hallimestaruuksista ja myös pieni Sissi-heppa oli ilmoitettu mukaan karkeloihin. Kaikki oli tietenkin hirveän jännittävää ja valitettavasti ratsuni kielsikin luokassaan kahdesti, mutta kaukana ei ollut maali, eikä hylätty suoritus jäänyt kuskiakaan kaihertamaan. Nimittäin ihan ensimmästä kertaa koko kisahistoriassamme ja Sissi kuunteli ratsastajaa. Ei liene hevosen vika, jos en osannut sitä oikeassa paikassa rohkaista. Kylläpä oli suorastaan mukava ratsastaa verryttelyssä hevosella, joka ei kuskannut ympäriinsä ja pötkinyt pää kolmantena jalkana esteiden sekaan. Uusi KL:n huppu päässään näytti Sissikin ihan oikealta kisahevoselta.

Sanokoon muut mitä vaan. Minä olin tammastani hirveän ylpeä. Alkurataa voisi luonnehtia jopa tasaiseksi! Viis me mistään sateenkaariporteista tai sarjaesteistä (jotka ovat heppani kompastuskivi numero yksi), turpakarvat kohti uusia haasteita 🙂

VIDEO

Advertisement
Kategoria(t): kevät 2012. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Ei kultaa ja kunniaa vaan kokemusta

  1. ferrugo sanoo:

    Katsoin nuo videot, ja olen ihan samaa mieltä: alkuratahan on todella hyvä, ja huomattavasti parempaa meininkiä kuin edellisellä videolla! Meillä täällä Unkarissa suositaan kaahotusratsastusta, ja sainkin taannoin kummeksuvia katseita osakseni, kun oman tallin kotikisoissa taputin 8 vp saaneelle ratsukkolle, joka teki hienon, tasapainoisen ja kauniin radan. Välillä ne puomit vaan kolisee ja välillä ne tippuu 😉

    • pacolady sanoo:

      Kiitos kommentista 🙂 Sissi on kyllä rauhoittunut ihan silmin nähden. En ole pahoillani, vaikka tulosta ei tulisi koko kaudella, kunhan vaan saadaan homma toimimaan muiden osa-alueiden suhteen hyvin. Toivottavasti jarrut löytyvät jatkossakin. Seuraavat kinkerit ratsastetaan jo viikon päästä Kuopiossa. Nähtäväksi jää, mitä heppanen tykkää ulkokentästä. Mukavaa kevättä sinne Unkarin päähän!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s