Hevosen omistaminen ei ole aina mukavaa. Sen totesi huokaisten tänään pieni ponityttö, käyttäen oikeasti hieman voimakkaampaa ilmaisua, ja tähän mielipiteeseen voin totisesti yhtyä. Sen lisäksi, että hevosen pitäminen maksaa monta rahaa, on se myös jatkuvaa pelkoa ja ahdistusta siitä, miten tuo sijoitus, joka ennemmin tai myöhemmin muuttuu ystäväksi, selviää elämän karikoista.
Hevosen maailma on täynnä vaaranpaikkoja, päätöntä pakenemista, vatsalle sopimatonta ruokaa ja sairauksia, jotka omistajan huolellisesta hoidosta riippumatta etsiytyvät kaviokkaidemme riesaksi. Harva hevonen elää vanhaksi. Jokainen vihreämmille niityille ennen aikojaan laskettu on jonkun oma. Useimmat hyvästellään hammasta purren ja itku silmässä.
Villihevosen kesimääräinen elinikä lienee vain viitisen vuotta. Vaikeissa olosuhteissa, luonnon armoilla laumasta jälkeenjäävä on auttamattomasti omillaan. Siinä mielessä kesyhevosen asema on helpompi. Sitä ei jätetä laumasta vaan sitä yleensä yritetään hoitaa ja sen oloa yritetään helpottaa. Joskus olemme valmiit maksamaan suuriakin summia siitä, että hevosemme tulisivat kuntoon.
Omistajan osa on olla alituisesti sydän syrjällään ja toivoa, että hänen eläimensä säästyisi sairauksilta ja onnettomuuksilta. Erityisen huolen lähteitä jokaisella hevosenomistajalla on neljä: jalat. Hevoselle jalat ovat äärimmäisen arvokkaat, viettäähän se niiden päällä keskimäärin 20 tuntia vuorokaudessa. Niin työ-, ravi- kuin ratsuhevosenkin käyttöarvo asuu pitkälti terveissä jaloissa. Samalla terveet jalat ovat hevosen onnellisen elämän edellytys.
Näitä asioita olen pohtinut useaan otteeseen pitkin talvea ja kevättä. Kun Sissillä sitten eräänä päivänä ilmeni yhdessä jalassa lievää turvotusta, hiipi tuttu ahdistus ja epävarmuus mieleeni. Todennäköisesti hevonen oli kopsauttanut kinttunsa harmittomasti johonkin, astunut kuoppaan tai liukastunut märällä maalla. Yhtä kaikki, turvotus laski parissa päivässä eikä tamma ehtinyt edes ontua.
Mikä mahtaa olla epätoivon ja ahdistuksen määrä pienellä ponitytöllä, jonka maailman sympaattisin pieni poni on kärsinyt ilkeästä nivelvaivasta jo kuukausitolkulla? Joskus tuntuu, ettei elämässä mikään mene oikeudella. Epäonni, kohtuuttomuus ja pettymykset kasvattavat kuitenkin meitä ihmisiä. Joudumme joskus tekemään vaikeita ratkaisuja, joiden vaakakupissa painavat monet sellaiset arvot, joita ei mitata yksin rahassa. Sillä sijoituksen käyttöarvon voimme ehkä piirtää numeroiksi paperille, mutta ystävän tunnearvoa ei voi millään yksiköllä mitata, eikä sitä toinen- edes tallikaverikaan voi oikeasti ymmärtää.
Hevosen omistaminen ei ole aina mukavaa. Se on suurta vastuuta, jonka kantaminen on aikuiselle, kyynistyneelle hevosihmisellekin joskus vaikeaa. Mikäli itse elämme vanhoiksi, on odotettavaa, että vielä monet hevoset tulevat meille tärkeiksi. Kukin omalla tavallaan. Ne painavat kavionjäljet sydämiimme ja me omistajat seuraamme niiden elämää toivoen parasta ja peläten pahinta. Se on hevosenomistajan osa. Toivon pienelle ponille parantumista ja monia terveitä vuosia. Jos kohtalo toisin sanelee, toivon ponitytölle voimia ja viisautta vaikeissa päätöksissä. Jos niiden aika joskus tulee, seisoo vierelläsi monta ihmisystävää. Sen voin itseni ja muiden puolesta luvata.
Vertaistukea ratsastajalle 
❤
❤