Pizzan jälkeen elämä näyttää aina valoisammalta

Tänään se sitten tapahtui. Siirryin virallisesti kaksikymppisten joukosta tätijaostoon. Mikään ei tunnu erilaiselta. Outoa on vain se, että olen viettänyt ensimmästä kertaa elämässäni lähes koko syntymäpäiväni yksin. Tein aamusta asti tiiviisti töitä klo 16 saakka ja suuntasin sitten tallille. Onneksi edes yksi hevosenomistaja oli paikalla. Viikolla taisi käydä pari kertaa niinkin, etten nähnyt tallilla käydessäni ristinsielua. Hetkittäin olen tietenkin ikävöinyt vanhaa talliporukkaa ja ystäviä yleensäkin. Toisaalta kaikki uudet talli- sekä työkaverit ovat olleet mukavia. Varmasti tutustumme syksyn mittaan paremmin ja yhteistä aktiviteettiakin löytyy.

Tein Sissin kanssa pikaisen estetreenin. En laittanut mitään isoa tai monimutkaista tällä kertaa. Tallin toinen omistaja Meija pitää meille varmaan hyppytuntia ensi viikolla. Syyskuussa olen myös ajatellut lähteä kisoihin. Suuntana on todennäköisesti Korpilahti, jonne ajaa hevosen kanssa noin 40 minuuttia.

Tulomatkalla nappasin paikallisesta ravintolasta pizzan matkaan ja hurautin vielä ärrän kautta suklaata hakemassa. Olo ei ole ihan synttärisankariosastoa, mutta pizza oli taivaallista eikä se suklaakaan tunnetusti pahalle maistunut.

Tässä kohtaa täytyy korjata, että aivan yksin en ole sittenkään synttäripäivääni viettänyt. Jo 11 vuotta olen juhlinut merkkipäiviäni saman tyypin verrattomassa seurassa. Pieni Oliver-koirani on keksinyt, että aikaisempaa matalampaan sänkyyn on mahdollista loikata hieman lyhyemmilläkin töppöraajoilla ja niinpä olen jo useampana yönä havahtunut siihen, kuinka karvainen selkä painautuu omaani vasten ja tasainen tuhina kantautuu siltä samalta tyynyltä, jolle olen oman kallonikin painanut.

Oliver nukkuu kuin ihminen; pää tyynyssä ja alavartalo peiton alla. Se maiskuttaa, säpsähtelee ja kuorsaa äänekkäästi.  Toisinaan ilmatilan täyttää koiranmakkaran tuoksuinen löyhähdys. Silloin Oliverin voi melkein nähdä hymyilevän itsekseen.

Aluksi meinasin poistaa kutsumattoman vieraan sängystäni, mutta sitten en kuitenkaan raaskinut. Onhan Oliver kuitenkin jo vanha herra ja vanhuksille on myönnettävä etuoikeuksia. Ja onhan Oliver kaikesta huolimata piristänyt yksinäisiä päiviäni. Se vaatii surutta huomiota silloinkin, kun näppäimistöni täyttää Jääkäriliike tai Neandertalinihminen. Oliver tahtoo nuuhkia uutta asuinaluettansa niin pitkään ja hartaasti, että ainakaan raittiin ilman puutteeseen en tule kuolemaan. Töistä tullessani Oliver osoittaa iloisuuttaan seisomalla kahdella jalalla kuin magnusti. Miten kurjaa elämä olisikiaan ilman tuota hevosenkakkaa himoitsevaa takkuturkkia?

Täytyy sanoa, että pizzan jälkeen elämä näyttää aina valoisammalta. Taidan säästää reunat eräälle erityiselle ystävälle ❤

olli

Advertisement
Kategoria(t): Kesä 2013. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

6 vastausta artikkeliin: Pizzan jälkeen elämä näyttää aina valoisammalta

  1. Anonyymi sanoo:

    Eikö sinun isäntäsi sitte muuttannut mukanasi?

    • pacolady sanoo:

      Ei valitettavasti. Opiskelut sitovat, mutta ehkä tulevaisuudessa voimme asua samalla paikkakunnalla. Aion joka tapauksessa käydä usein Joensuussa 🙂

  2. Tuovi sanoo:

    voi oliver!!

  3. lotta sanoo:

    Onnea ja osanotot 😉 Liityn seuraasi tätikerhoon vajaan 50 päivän päästä, iik!

    • pacolady sanoo:

      Kiitos ja kannustukseksi sanottakoon, että mikään ei muuttunut 🙂 Naapurikin luuli vielä tällä viikolla alaikäiseksi 😮

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s