Hyvästit Tahma-Sissille

Nimittäin Tuhma-Sissi on virallisesti palannut. Ehkä kinnperpatti helpottaa ja liikkuminen taas maistuu. Sen on saanut tuta Iina maastoillessaan iloisesti pukittavalla Sissillä joululomalla. Eilisen ratatreeneissä Tuhma-Sissi ilmestyi jälleen, ja niin etenimme takaset kohti taivasta muutamassa estevälissä. Tänään kisoissa Tuhma-Sissi jälleen luikerteli Tahma-Sissin nahkoihin.

Oman verkkavuoron odottaminenhan on niin kovin yksitoikkoista ilman muutamaa terävää pukkia. Rodeoesityksemme huipentui upeaan takajalkaseisontaan ja uhkaaviin peruutusaskeliin kahdella jalalla. Kalvakka kuski valui kynttilänä seisovan ratsunsa kylkeä pitkin kuin koala bambupuusta. Onneksi pysyimme kuitenkin pystyssä. Mitä nyt itse kairasin polvillani pari metriä pakomatkalle intoutuneen ratsuni ohjissa roikkuen.

Itse kisasuoritus meni kaikesta huolimatta ihan hyvin. Pari turhaa pudotusta tuli ysikympissä. Myös ekassa luokassa tuli puomi alas hieman liian pitkäksi levinneen laukan takia. Sissi eteni varsin innokkaasti ja hyppäsi hieman jännittyneesti. Olen kuitenkin iloinen siitä, ettei vieras jättimäinen halli laittanut polleani aivan lukkoon eikä mikään este arveluttanut missään vaiheessa. Tästä on hyvä jatkaa. 🙂

En osaa sanoa, oliko kukaan kuvaamassa, mutta ainakin yksi hieman epätarkka video löytyy kaverin kamerasta. Katsotaan, saanko sen joskus linkattua.

Advertisement
Kategoria(t): Syksy, Syksy-talvi 2013-2014. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s