Kuulumisia

Olin tänään katsomassa koulukisoja ja kirjailin samalla pisteitä ylös sihteerin ominaisuudessa. En ole koskaan erityisesti välittänyt kouluratsastuksessa kilpailemisesta, mutta jostain syystä silti tuntui katkeralta. Näissäkin kisoissa oli tarkoitus ratsastaa itse. Mitä, jos Sissi ei kuntoudu enää koko keväänä? Tai ikinä? Loppu lukuvuosi tuntuu kyllä juuri nyt aivan tuhottoman puuduttavalta ponnistukselta. Ei auta, vaikka yritän näytellä ainakin oscarin arvoisesti positiivista, kun mieli tekisi lähinnä linnottautua neljän seinän sisään koko kevääksi.

Keskiviikkona olen päättänyt nousta selkään.Sitä seuraavalla viikolla voisin kokeilla ratsasta kipulääkkeen voimin, jos hevonen edelleen keskiviikkona ja torstaina tuntuu kivuliaalta. Muutaman viikon päästä Sissi pääsee hierojan käsittelyyn ja pääsiäisen jälkeen klinikalle.

Painajaisia on nähty  ainakin kissing spine-vaivoista. Laittakaas lukijat kokemuksia, selän tai niskan ongelmista hevosillanne.  Onko piikitys auttanut vai mikä?

equine-lateral-skeletal-system

Advertisement
Kategoria(t): Syksy-talvi 2013-2014. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

8 vastausta artikkeliin: Kuulumisia

  1. Nimetön sanoo:

    Tällä hetkellä tuo ”vertaistukea ratsastajalle” on kyllä vähän turhankin osuva tuolla osoiterivillä..:D
    Ihan kun omasta suusta tää siun teksti. Mutta siis feel you, jospa nää meijän hevoseläimet taas tästä. Iida

    • pacolady sanoo:

      No voi kurjuus, jos teilläkin on taas kremppaa! Kyllä meitä koetellaan. Tsemppiä. Kyllä se aurinko vielä paistaa meillekin! 🙂

  2. Nimetön sanoo:

    Tsemppiä Honeyy!!1 ❤ Lauantaina kokoontumisajot ja live-vertaistuki! -MT

    • pacolady sanoo:

      Kiitos honey! Ollaan yksissä juhlissa siinä iltapäivällä, mutta ehkäpä illalla nähtäs, kun tekin ootte liikenteessä 🙂

  3. Nimetön sanoo:

    Voisiko Sissillä olla jonkinlaisia ”tammojen vaivoja”? Nykyisellään tuntuu että vikaa etsitään aina joko selästä tai jaloista ja tarpeeksi kun etsii niin ainahan jotakin löytyy. Tokikaan tarkoittamatta ettei vikaakin voisi olla. Toivottavasti teillä on pian taas kaikki ok!

    • pacolady sanoo:

      Eihän sitä koskaan tiedä. Kaksi hormoonihäiriöistä omistaneena tuntuisi kyllä, ettei tästä nyt tällä kertaa ole kysymys. Mut mene ja tiedä? En edes tiedä, onko takapään ja selän jäykkyys eri vikoja. Jalkojen hidas vertyminen voi tietty johtua kinnerpatistakin, mutta mutta…

  4. Nimetön sanoo:

    Itsellä on kissing spine-hevonen, todettiin Kangasalan klinikalla kun tutkittiiin etusten epäpuhtautta. Piikitetty kerran ja annettu shockwavea muutaman kerran, nyt liikkuu hyvin ja mielellään. Ei se ole niin kamalaa kuin miltä kuullostaa, vaikkakin parin kuukauden ratsastustaukoa se tietäisi 🙂

    • pacolady sanoo:

      Kiitos kokemuksesta 🙂 Näistähän on monenlaisia tarinoita, joten kiva jos joskus joku on toipunut hyvinkin. Pahinta tässä tietysti on, kun voi vain arvailla, mikä on vikana. Toivotaan kuitenkin parasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s