Nyt ei kyllä ole kohta enää sanoja

Juuri kun luulin, ettei enää huonommin voisi mennä. Neljäntenä ja viimeisenä penisiliinikuurin päivänä Nalle sai aineesta allergisen reaktion pistämisen jälkeen. Piikki laitettiin ihan normaalisti lihakseen, ei verta, rusiku perään ja pieni imaisu varmuuden vuoksi. Kaikki oli kunnossa. Pari minuuttia piikin jälkeen hevonen sai aivan järkyttävän kohtauksen karsinassa ja riehui aivan päättömästi joitakin minuutteja. Soitin EKK:n päivystykseen vaikka tiesin jo vastauksen. Se joko kuolee tai ei, voin vain katsoa ja odottaa.

Siinä tilanteessa hevosen luo ei misään tapauksessa pidä mennä. Mieli kyllä teki. Vaikka karsina on iso ja siellä ei ole mitään ylimääräistä, onnistui Nallen kuitenkin lyödä silmäkulmansa ilmeisesti ruokakuppiin tai suolakiveen. Metallinen vesiautomaatti meinasi mennä vaihtoon, kun hevonen nousi pystyyn ja löi kavionpohjansa siihen täydellä voimalla. Piinallisia ovat minuutit, kun ei voi kun odottaa.

Reaktio meni kuitenkin ohi. Hikoileva ja tärisevä Nalle alkoi jopa syödä ympäri  karsinaa levinneitä heiniään. Mutta valitettavasti jalkaan on tainnut tulla jotain. Myös paniikkireaktiot jatkuivat tunnin kuluttua, kylläkin lievempinä. Olen nyt kylmännyt jalkaa. Kipulääkettä en haluaisi antaa vielä, jotta näen helpottaako jalan kipuilu itsestään. Tietenkin jos hevonen näyttää yhteään kipeämmältä, annetaan lääkettä heti.

Mitään ei voi tehdä. Jos vaikka kaiviossa on jotain, ei sille mitään nyt mahda. Hevonen on muutenkin koppihoidossa. Onni onnettomuudessa, olin juuri ennen kohtausta käärinyt kipeän jalan ympärille kylmäyspussin. Isku säärenkin oli tullut, koska geelipussi oli hajonnut. Todennäköisesti jalalle olisi ilman ”pehmusteita” käynyt vieläkin huonommin.

Kolmen tunnin tallilla olon jälkeen oli pakko tulla Oliverin kanssa kotiin syömään. Ei varmaan tarvitse edes sanoa, mutta olen ihan kauhean surullinen. En soisi näin pahaa oloa kenellekään. Vaikka aina olen yrittänyt kaikille sanoa, että asioilla on taipumus järjestyä ja se mikä ei tapa, vahvistaa, niin kyllä tämä nyt kertakaikkiaan alkaa mennä yli kestokyvyn ja ymmärryksen.

Täytyy yrittää olla onnellinen niistä asioista, joista voi. Olen itse terve ja työssäkäyvä ihminen. Minulla on ihania läheisiä ja upea 12 vuotias koira, jota kaikessa energisyydessään edelleen luullaan pennuksi. Saan elää hienossa maassa rauhan aikana, enkä ole koskaan joutunut näkemään nälkää. Kai asiat voisivat olla huonomminkin… Ja minun tuurillani varmaan kohta ovatkin.

Advertisement