Pieni potilas ja parisataa nappia

Luut törröllään ja risaisena kuin reikäjuusto seisoi rakas hevoseni klinikan ketjuissa. Silti se oli maailman kaunein. Ehkä Nalle ei vielä tunne minua, mutta kova tarve sillä oli painaa pää ihmisen kainaloon. Apua, se sanoi ja ummisti silmänsä. Fysioterapeutti näytti muutaman liikkeen, jolla etupään epäsymmetristä lihaskuntoa voitaisiin lähteä parantamaan. Eläinlääkäri esitteli hoitosuunnitelman, antoi lääkkeet ja kirjoitti laskun. Nalle käveli puhtaasti läpi pihan suoraan traileriin. Olin pelännyt lastaamista, koska Matias ei paljoa hevosten käsittelystä tiedä. Nalle oli kuitenkin kuin ihmisen mieli. Kotimatka saattoi alkaa.

Mitä seuraavaksi tapahtuu? En oikeastaan itsekään osaa vastata. Antibioottikuuri syödään loppuun. Todella kuihtunut hevonen saa alkuun myös vatsahaavalääkettä. Klinikalla Nalle oli ollut vielä sairaampi kuin kotona. Kuume ja vieras paikka oli vienyt ruokahalun eikä mahakaan enää tahtonut kestää voimakasta lääkitystä. Tämän viikon Nalle saa olla sisällä ja ensi viikolla aloitetaan tarhailu ja kävelylenkit. Muutaman viikon päästä tehdään todennäköisesti kontrollikäynti klinikalle ja jos kaikki on ok, niin aloitetaan liikuttelu selästä. Tähän kaikkeen on tietenkin pitkä matka ja monta muttaa. Kuume ei saa nousta, jalka ei saa turvota, hevonen ei saa alkaa ontua. Ja kaiken jälkeenkin on hyvin mahdollista, että nivelessä on pysyvä vaurio, joka estää normaalin elämän…

Mutta mitä ihminen oikeastaan voi muuta kuin toivoa parasta? On ihanaa, että Nalle on kotona. Mitä siitä, että voin tuskin puoleen vuoteen ostaa uusia vaatteita ja tulevan kesän ulkomaanmatkan saa unohtaa? Hevoseni elää ja hengittää vielä. Murehtia pitää stten, kun on taas sen aika.

Ystäväni pieni ponityttö murehtii tänään ja vielä monena päivänä tästä eteenpäin. Haluaisin ajatella, että ehkäs jossain keltainen poni tapasi tänään ihanan nuoren ruunan. Ne pitävät toisistaan kyllä huolta. Ja me ihmiset jatkamme täällä matkaamme. Kukin omia polkujaa. Olet ajatuksissani Iida.

Olo on kuin huumediilerillä, mutta jollain keinolla kaikki 50 tablettia vuorokaudessa pitäisi saada piilotettua ruokaan…

X-files varmaan mielellään lainaisi heppaani. Ainakin silmistä päätellen se on nauttinut viime aikoina muutakin kuin kansalaisluottamusta. No ei, otan lähiaikoina oikean kameran tallille 😉

Advertisement