Nyt se on tehty. Olen ratsastanut ravia. Vain kaksi kokonaista kierrosta, mutta kuitenkin. Satula selässä ja kovampaa kuin 10km/h. Melkein tarvitsin jo urheilujuoman! Hevonen luonnollisesti on jäykkä kuin rautakanki. Varsinkin toinen takanen, jossa siis on ollut varsasta saakka jäykkyyttä. Kuitenkaan en huomannut, että ainakaan vielä tuo murheenkryynietunen olisi mitenkään haitannut menoa. Mutta hys! Äänen en sano mitään. Ei pidä vielä pitkään aikaan nuolaista ennen kuin tipahtaa taas universumin syvimpään loukkoon.
Musta on tullut kai vähän hullu viime aikoina. Näen onnettomuuksia ihan kaikkialla. Kompastuva hevonen tekee kuolemaa, ötökänpurema on vähintään paise eikä mikään normaali hevonen piehtaroi, jos sillä ei ole ähky.
Nalle katsoo kylkeään =vatsahaava!!!
Ratsuni laidunsi tänään neuroosini huomioiden aivan liian kaukana, kun olin menossa sitä hakemaan.
Koska se ei syönyt vaan tuijotti minua, olin jo puolessa välissä matkaa varma, että sillä on jokin hätänä. Toinen hevonen vähän komensi sitä ohikulkiessaan; emännän sydän jätti taas lyönnin välistä.
Hitaanlaisesti eteneminen narun päässä kohti laitumen porttia ei voi kieliä mistään muusta kuin lannehalvauksesta. Jos Nallelta kysytään, olen minä meistä se sairaampi. Ja varmaan muutama muu voisi olla asiasta samaa mieltä.
Kukaan ei ole tallilla sanonut mitään; edes silloin kun tiedustelin tekstarilla kaksi kertaa samana iltana, onko hevoseni elossa. Ne vain hymyilevät surumielisesti niin kuin on tapana tehdä, kun kanssaihminen alkaa käyttäytyä kiusallisella tavalla omituisesti.
Ehkä toivun traumoistani. Ainakin suuri, ruskea terapeuttini on tehnyt parhaansa olemalla maailman kiltein. Ohjat löysänä ja seipään nielaissut kuski selässään se käyttäytyi kuin rutinoitunut tuntsari. Taannoinen rodeo on jo täysin haalistunut muististani (harmi ettei koko yläreiden peittävä mustelma haalistu samaan tahtiin).
Kiitokset Iidalle ratsastuskuvista. Tässä vielä pari kuvaa laitumelta. Sivukuva on aika kamala, mutta siitä näkee, että maha alkaa mukavasti palata.
Alla on myös video näistä paljon hehkutetuista raviaskelista.
Vähään voikin ihminen tyytyä, kun oikein joutuu nöyrtymään. Arkiset asiat alkaa tuntua isoilta, kun ne otetaan hetkeksi pois. Ja haaveillahan aina voi. Haavekuvia ei ladata nettiin tai kuiskita ääneen. Eikä niitä kukaan minulta ainakaan tänä iltana voi ottaa pois.
Vertaistukea ratsastajalle 