Ajatuksia köyhäilystä

Olen halunnut kirjoittaa tästä aiheesta jo kauan. Useimmille hevosenomistajille teema on tuttuakin tutumpi: Miten saada rahat riittämään?

Kuka oli se  espoolainen lucky bastard, joka kuittasi hiljattain 60 miljoonaa jostakin loton tapaisesta? Pohdimme asiaa ääneen erään tallikaverinin kanssa. Yritin vaimentaa sisälläni kiljuvan kateuden tutulla kliseellä: Raha ei tuo onnea, on ihanaa olla terve. Kaverini sanoisssa piili kuitenkin raivostuttava totuus:  entäpä, jos olisi sekä rikas että terve?

Poden aina huonoa omaatuntoa kutsuessani itseäni köyhäksi. Oikeasti köyhät eivät pidä hevosta maneesitallilla. Rahattomuuteni on itseaiheutettua. Tietenkin voisin juuri nyt olla pari tonnia rikkaampi, jos heppani ei olisi sairastunut äkillisesti. Toisaalta juuri näitä tilanteita varten on hyvä ollakin jonkinlainen vararahasto.

Penninvenytys on taitolaji. Olen joskus muinoin ollut melkoisen taitava pienellä budejtilla eläjä, mutta kuusi vuotta työmarkkinoilla on tehnyt minustakin aika mukavuudenhaluisen. Vaikka koko elokuun palkkani kului 95 prosenttisesti laskuihin, en ole yrittänytkään tinkiä joistakin asioista. Minusta on kertakaikkiaan ihanaa ostaa joskus pussi karkkia, sulaalevy tai vaikka valkoviiniä. Viime viikonloppuna tuin paikallista ravintola-alan yrirystä ostamalla viidellätoista eurolla keskiolutta. Ajan työmatkani autolla, vaikka noin 1,5 kilometrin matkan kävelisi helposti.  Sellainen minä olen, enkä häpeä sitä ääneen sanoa.

Kuitenkin joissakin asioissa käytän varmasti vähemmän rahaa kuin keskiverto perus palkansaaja. Mielestäni seuraavana lueteltavat asiat ovat kuitenkin uhrauksia, joita en koe vaikeiksi toteuttaa.

Kosmetiikka: meikit, hiustuotteet, pesuaineet yms. on aina markettikamaa ja mielellään sitä kaikkein halvinta. Ostan uutta vain pakon edessä. Joskus on kiva laittaa hiukset nätisti. Hiustenkuivaajani on kasattu kahdesta vanhasta ja hajonneesta yksilöstä. Ihoteipillä. Hiuslakka loppui kesällä. Suoristusrauta hajosi osiin vuosi sitten, mutta jos näkee vaivaa, voi sitä vielä käyttää. Kampaajalle ei ole varaa mennä, mutta eihän se mitään. Hevoseni jouhet ne kiimaltavat kauniisti ilta-auringossa.

10455412_10152163664333457_7510739017861164599_n

Ruoka: Rakastan syömistä. Sen tietää varmasti ihan jokainen. Isäni on kokki ja opin jo pienestä pitäen arvostamaan laadukasta ja hyvin tehtyä ruokaa. Nautiskelu ja hengissä selviäminen ovat minulle kuitenkin kaksi eri asiaa. En kykene ihan heti nimeämään tilannetta, jossa en olisi pystynyt syömään minulle tarjottua ruokaa. Kestän myös nälkää kohtalaisen hyvin. Jos pitää valita kengityksen ja kaupassa käynnin välillä, niin kyllä kengitys vie erän 6-0. Nälkäinen kulinaristi on vieläpä aika kekseliäs. Tapanani ei ole lavastaa kuvia. Tässä on ihan autenttinen otos jääkaappini sisällöstä tällä hetkellä. Tältä se on itseasiassa näyttänyt jo aika kauan.WP_20140918_013

Nälässä ei ole tarvinnut olla vielä kertaakaan Nallen onnettomuuden jälkeen. Siedän vain aika hyvin sitä, että ruoka on samaa päivästä toiseen. Töissä saa sitä paitsi aivan ihanaa kouluruokaa erittäin edulliseen hintaan.

Eilen kasasin mielestäni varsin herkullisen annoksen ihan vain tähteistä. Söimme viime viikonloppuna Iinan kanssa pari tortillaa. Kastikepurkkien jämät innoittivat minut friteeraamaan pitkään mikron päällä pyörineen punasipulin. Köksänmaikka väitti aikoinaan, että leivittäminen vaatii korppujauhoja, joita minulla ei ollut. Hän oli väärässä.

WP_20140917_001

Asuminen: Asun vuokralla kunnan asunnossa. Minusta kämppä on ihan viihtyisä ja naapurit mukavia. Sohva on melkolailla kaatopaikkakamaa, mutta tässä asunnossa se on ainoa huonekalu, jonka olen itse uutena ostanut joskus vuosia sitten. Televisio ja pölynimuri on lainassa. Sänky, ruokapöytä ja pari tuolia on pihistetty äipän kesämökiltä. Kaikki astiat ovat eriparia. Skumppalasit hankin viime keväänä kirpparilta. Seinäkello ja taulut on saatu lahjoituksena petivaatteiden tavoin. Matot ja verhot kuuluivat alunperin siskolleni.

Kaikesta huolimatta koen olevani etuoikeutettu. Minulla on oma hevonen. Ymmärrän itsekin, että se on luksusta jos mikä. Toisinaan meillä hevosihmisillä voi olla vaikeuksia myöntää, jos unelman todeksi eläminen vie taloudellisesti äärirajoille. Se voi johtua ratsastuksen pitkästä historiasta eliittilajina. Tämmöisen tavallisen pulliaisenkin on helpompi uskotella itselleen kuuluvansa joukkoon, jos edes joskus olisi varaa ostaa hieman kalliimpi martingaali tai hienommat ratsastushousut. Senkin uskallan tässä ääneen sanoa.

Kuitenkin se onni, mitä rahassa ei voi mitata, kulminoituu kalliiden varusteiden tai kisavaatteiden sijaan melko pieniin hetkiin. Kyllä siinä taas omistajan sydänalassa läikähti mukavasti, kun illan hämyssä laiduntava Nalle tuli ravilla portille laitumen perimmäisestä nurkasta. Ei haitannut, vaikka jouduinkin kävelemään niityn päästä päähän paikalleen jumittanutta laidunkaveria hakemaan. Oma ystäväni seurasi ihan kannoilla. Piti oikein pysähtyä hetkeksi miettimään, että mitä se rikkaus lopulta onkaan? Kyllä 60 miljoonaa varmasti tuntuisi mukavalta, mutta silti. Onnellisia hetkiä ei voi rahassa mitata.

WP_20140918_011

Kategoria(t): Syksy ja talvi 2014-2015. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

10 vastausta artikkeliin: Ajatuksia köyhäilystä

  1. Hanne sanoo:

    Hyvä kirjoitus, jälleen kerran. Etenkin näin perheellisenä hevosenomistajana joutuu aika useinkin pohtimaan tätä dilemmaa, että kun hevoseen kuluu rahaa ja aikaa aivan liiaksi, niin onko se lapsilta pois (on jossain määrin tietenkin) ja mitä tästä seuraa. Toisaalta asioita pitää osata tarkastella toki laajemminkin ja pitää tolkku mukana tekemisessä ja priorisoinnissa. Tuo on totta, mitä kirjoitit, että onnea ei voi rahassa mitata – mutta ei se rahattomuuskaan onnea tuo.. 😉

    • pacolady sanoo:

      Totta! 😀 Itse ajattelen, että äiten ja isien putää satsata myös itseensä ja omiin harrastuksiinsa. Onnellinen vanhempi on hyvä vanhempi.

  2. Minä sanoo:

    Minä koen itseni suhteellisesti köyhäksi. Kaupassa täytyy laskea pennoset, ulkona ei ole varaa syödä, kosmetiikkaa ei ole varaa ostaa kuin halvinta, auton käyttöä joutuu miettimään, ajan 20v vanhalla autolla… mutta mulla on hevonen ja sillä on ensiluokkainen terveydenhoito ja erinomaiset varusteet. Säästöjäkin on lähes muutama tonni ja ne ihan vain hevosen sairastelua varten, niihin en koske. Silloin ei voi olla köyhä, vai mitä? Ihmiset eivät tunnu käsittävän tätä köyhyysloukkuani.

    • pacolady sanoo:

      Tuntuu tutulta! Ihmiset möläyttelevät joskus uskomattomia asioita. Mullekin on sanottu joskus, että ”sun täytyy olla tosi rikas, kun sulla on hevonen”. Teki mieli sanoa, että just siksi en ole. 😀 Joillakin kavereilla on omistusasunnot, velattomat autot ja varaa matkustaa monta kertaa vuodessa. Elämä on valintoja. Nielen euroshopperini kuitenkin ilolla ainakin niinä päivinä, kun kaikki on hyvin ja pääsen jopa ratsastamaan omalla hevosellani 😉

  3. Diidu sanoo:

    Tämä kirjoitus on niin totta. Ihan suoraan minun suusta… Johonkin sen rahan kuitenkin tuhlaisin, joka nyt menee hevoseen. Enkä tiedä olisinko yhtään onnellisempi (vai vain onneton hevoseton), jos minulla olisi jatkuvasti varaa shoppailla 600-800 €/kk taivaan tuuliin. Kyllä, hevoseni asuu myös maneesitallilla. 😀
    Nytkin pitäisi ostaa itselle uudet kengät, mutta kyllä hevosen kengitys menee sen edelle… 😉

  4. Nimetön sanoo:

    Olipas hyvä teksti! Elämä on valintoja, minä valitsin hepan ja en edes ”oikeaa ratsua” vaan ”vain lv:n”… Lv jolla on suuri sydän ja yritteliäisyyttä vaikka muille jakaa (T ❤ ).
    Heh, asuntosäästötilillä voisi olla jokunen euro enempi, auto voisi olla uudempi ja omistajalla liikaa vapaa-aikaa. ;D Oon silti tyytyväinen näin, johonkinhan ne rahat on laitettava!
    Ps. Sinua odotellaan täällä jo kovasti!!
    -e

    • pacolady sanoo:

      T on miljoonien arvoinen! Siinä hevosessa on niin paljon ominaisuuksia, joita ei välttämättä edes rahalla saa. Ja muutenkin. Täällä sitä vaan eletäämn ja yritetään nauttia. Sitten kun muhitaan haudan partaalla (toivottavasti) vanhoina akkoina, niin onpahan elämää, mitä muistella. Yhtään päivää ei voi takaisin saada; ei köyhää eikä rikasta. Oikeastaan ainakaan oman elämäni äveriäimmät päivät eivät ole edes olleet niitä kaikkein onnellimpia. ps. Kohta jo tuun. Ikävä ❤

  5. Kirsi H. sanoo:

    Niin totta, huippukirjoitus. Olisin halunnut jakaa sen f:ssa 🙂

    • pacolady sanoo:

      Kaikkia kirjoituksia voi jakaa fb:ssa tai missä muualla tahansa, jos vain omalla nimellänsä laittaa 😀 Kiva, jos tykkäsit!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s