Aihearkisto: syksy 2012

Mitäs me lottovoittajat

Meille hankittiin kesällä olohuoneeseen niin iso töllö, että melkein saa päätä käännellä koko ruudun hahmottamiseksi. Pröystäilyä, ajattelin silloin, kun niin vähän tulee itse televisiota katsottua, mutta täytyy tunnustaa, että mukavahan siitä isolta screeniltä on leffoja katsella. Pari päivää sitten televisiosta … Lue loppuun

Advertisement

Kategoria(t): syksy 2012 | Kommentoi

Kuvia

Viime viikonlopun aluekisoista oli lmestynyt kuvia osoiteeseen http://neddas.galleria.fi/ Kiitoksia vaan kuvaajalle. Sitten vähän tuoreempia kuulumisia. Ratsastin tänään ensimmäistä kertaa tiistain jälkeen ja kokeilin samalla olympiakuolaimia, joita olen kaavaillut estekuolaimiksi. Ne toimivat Sissillä tosi hyvin ja itsellekin oli mukavampi ratsastaa, kun … Lue loppuun

Kategoria(t): syksy 2012 | Kommentoi

Kohti korkeuksia

Maatoilu on mukavaa. Sielu lepää ja filosofian lukemisesta väsyneet silmät saavat hetken vaeltaa rauhaisan maiseman yllä. Hevosten kaviot rasahtelevat verkkaisesti tiehen ilta-aurinogon lämmittäessä rentoutuneiden ratsastajien kasvoja. Edellä mainittu kuvaus, ei sitten milläksikään käy yhteen meikämandoliinin eiliseen maastoreissuun. Tottapuhuen ennakoinkin ongelmia … Lue loppuun

Kategoria(t): syksy 2012 | Kommentoi

Treenikondiksessa

Tänään päästiin piiiitkästä aikaa hyppäämään kunnolla, kun saatiin Aki taas valmentamaan. Sissi pukitteli kyllä vielä muutamia kertoja ja muutenkin meno oli välillä aika holtitonta. Pääasia kuitenkin on, että heppa hyppäsi mielellään ja oli muutenkin ihan tohkeissaan. Hypättiin alkuun kavalettia ympyrällä … Lue loppuun

Kategoria(t): Syksy, syksy 2012 | Kommentoi

Lapsinerolla lompsuttelua

Mikään ei kyllä saa jenkkakahvoja hytkymään niin kuin Iidan isoliikkeinen Lukas, jonka tänään ristin lapsineroksi. Nelivuotias jättiruuna on fiksumpi kuin kaksi Sissiä yhteensä, eikä edes neljän päivän vapaan jälkeen luvassa ollut muuta kuin nöyrää puurtamista ratsastajan toiveiden mukaan. Ihana hevonen. … Lue loppuun

Kategoria(t): syksy 2012 | Kommentoi

Jeeee!!!

Ratsastin tänään puolisen tuntia kentällä uudella satulalla ja Sissi ei pukittanut kertaakaan vaan meni oikein mielellään ja hyvässä peräänannossa. Huraa! Jospa se tästä ja pääsisin viikonloppuna Akeihin omalla kopukalla 🙂

Kategoria(t): syksy 2012 | Kommentoi

Asiaa ahterista

Tänään soviteltiin satulaa satulan perään, kun satula.comin auto ajeli täällä päin. Ensiksi kokeiltiin tietysti omaa Kiefferin penkkiä ja selvisi, että vaikka satula istui hyvin, oli se ammattilaisen mielestä aivan liian pitkä Sissin lyhyeen selkään. Itseasiassa koko autosta löytyi vain yksi … Lue loppuun

Kategoria(t): syksy 2012 | 3 kommenttia

Vastauksia kysymyksiin

Ensiksikin kiitos kaikille kysymyksiä lähettäneille. Tässäpä tulevat vastaukset. 1) Onko Sinulla ollut muita hevosia kuin Sissi? Ostin ensimmäisen hevoseni vuonna 1999. Se oli amerikkalaisranskalainen lämminverinen ja ehkä kaikkein hienoluonteisin hevonen, mitä mulla on koskaan ollut. Sen jälkeen mulla oli toinen … Lue loppuun

Kategoria(t): syksy 2012 | 2 kommenttia

Kysymyksiä?

Koska tällä viikolla ei melko varmasti ole tiedossa kauhean paljon uutisia (=liikuttelen hevosta kotosalla ilman satulaa), toivoisin että blogiani edes satunnaisesti lukevat laittaisivat kysymyksiä, joihin ei ole vastausta vielä blogista löytynyt. Kysyä voi Sissitä, minusta, tulevaisuuden suunnitelmista tai mistä vaan. … Lue loppuun

Kategoria(t): syksy 2012 | Kommentoi

Blaah

Meidän kisat meni sitten sillä tavalla, että pakkasin hevoseni takaisin autoon ja hurautin kotiin. Ulkokentällä verryttely sujui vielä hyvin, mutta maneesissa hevonen veti taas itsensä ihan totaaliseen juntturaan. Ilmeisesti nivel on vielä jonkin verran jäykkä tai onko sitten vaihteeksi selkä … Lue loppuun

Kategoria(t): syksy 2012 | 2 kommenttia