Laitumelle: uusi yritys

Paha maailma varmaan rankaisee mua välittömästi, mutta uskallan silti sanoa, että tänään oli kiva päivä. Molemmat rakkaat lemmikkini näyttivät niin onnellisilta! Hyvä fiilis pitää nyt tallentaa tiukasti sydämeen, koska voihan olla, että Nalle tulee illalla kolmijalkaisena laitumelta. Tai sitten ei. Joka tapauksessa heikkatarhan pölyt on nyt kopisteltu kavioista ja hevonen palautettu sinne minne se luontaisesti kuuluu.

Laitumellelaskijaisissa ei tällä kertaa nähty vauhdikkaita hetkiä. Nalle otti muutaman raviaskeleen ja upotti nenänsä hyväksyvästi Viljo-ruunan harjaan. IMG_8329 IMG_8331 IMG_8332

Sen kerran, kun seison kamera valmiudessa ei tietenkään tapahdu mitään. Toisaalta en toivonutkaan hillitöntä rallia, koska nivelen kuntoa saattaa vain arvailla. Kaikkein mieluiten käärisin koko hevosen kuplamuoviin ja sulkisin sen pehmustettuun huoneeseen koko syksyksi. Taitaa kuitenkin olla niin, että hevosen pitää saada elää hevosen elämää. Varsinkin jos elämästä tulee lyhyt, on sen syytä olla onnellinen.

Sydän kylmänä jätin siis hevosen laitumelle. Jos kinttu ei kestä edes vapaana liikkumista, niin kaikki on joka tapauksessa tuhoon tuomittua. Röntgenlöydöksiä on mahdollista nähdä vasta kuukausien päästä jos koskaan eikä hevonen ole ontunut pariin viikkoon. Jostain on aloitettava.

Pikku-Oliver oli pujahtanut Hennan mukana takalaitumille asti. Oliver ei mielellään tule hevosten lähelle, mikä onkin ihan hyvä. Tänään se kuitenkin olin rohkaissut mielensä ja toimettomalle kameralleni löytyi sittenkin käyttöä.

IMG_8353 IMG_8357 IMG_8360 IMG_8363 IMG_8370 IMG_8375 IMG_8376  IMG_8380 IMG_8381

Tässä vielä pari kuvaa Viljosta ja Nallesta.

IMG_8325 IMG_8369 IMG_8387 IMG_8388 IMG_8390 IMG_8397

Kategoria(t): Syksy ja talvi 2014-2015 | 2 kommenttia

Happy anniversary

Näin surkealla tuurilla varustettuna joudun ihan oikeasti juhlistamaan sitä, että Nalle on ollut omistuksessani huomenna kokonaisen kuukauden. Eikä se ole yrittänyt kuolla vasta kuin pari kertaa. Juhlamenoja ei ole luvassa. Paitsi, että palkitsen itseni nukkumalla aamulla ainakin seitsemään. Saimme nimittäin eläilääkäriltä luvan tarhata hevosen ihan normaalisti. Aamuiset tallireissut ovat siis ainakin tältä erää ohi.

Koska hevonen on parantunut niin kivasti, sovimme, että Kuhmoisten eläinlääkäri käy ottamassa hevosesta verinäytteet. Niiden perusteella katsotaan, onko syytä lähteä vielä käymään Laukaassa. Jos kaikki on hyvin, voi hevosta alkaa pikkuhiljaa kävelyttelemään selästä ensi viikolla. Röntgenistä ei tässä vaiheessa ole apua. Eläinlääkäri sanoi, että mahdolliset muutokset on nähtävissä vasta kuukausien päästä. Tai sitten voi olla niinkin, että hevonen toipuu ihan ennalleen. Aika näyttää.

Nalle vaikuttaa oikein tyytyväiseltä elämäänsä. Naapuritarhan shettiksille on mukava pullistella ja iltaisin olen syötellyt vähän vihreää. Kaikki on siis tosi hienosti. Selfiet tästä onnesta ja autuudesta eivät kylläkään ottaneet onnistuakseen. Toisella meistä on varmaankin liian suuri pää. Tai molemmilla…

  WP_20140903_009 WP_20140903_012

Viikon ilonaiheet ovat yllätys yllätys liittyneet lihomiseen. Aloitin herkuton syyskuu kampanjan ja jouduin heti viheliäisen haasteen eteen, kun kollegani oli muistanut työkavereitaan tällä:

WP_20140901_006[1]

Thanks Kari!

En  sortunut, vaikka sydän itkikin krokotiilin kyyneleitä. Nalle sen sijaan ei ole joutunut kieltäytymään mistään. Viisaammat sanovat, että välttämättä se ei tule lihomaan ihan hetkeen voimakkaan lääkityksen takia, mutta oikeassa valossa ja oikeasta kulmasta katsottuna se minun silmissäni näyttää silti jo paremmalta 😉

WP_20140903_001 WP_20140903_006

Ruoalla rakastaminen ei ole koskaan kuulunut tapoihini eläinten kanssa, mutta nyt olen kyllä sallinut Nallelle surutta kaiken, mitä pieni hevoseni puolella korvan liikautuksellaankaan on uskaltanut toivoa. Ilmiselvästi tämä on tuottanut tulosta. Saapuessani iltapäivällä tallinpihaan tunsin epäilemättä, kuinka kaksi intensiivistä silmäparia pikkutarhojen suunnalta porautui selkääni. Silmät pullollaan ruuna seurasi, kuinka lähestyin tarhaa ja sitten ihan äkkiarvaamatta, juuri kun olin ohittanut tallinkulman, kuului kova ja kirkasääninen tervehdys. Hevoseni hirnahti minulle ensimmäistä kertaa! Kyllä siinä piinaavan opekokouksen kovettama sydän suli kuin voinappi helteessä. Olkoonkin niin, että Nallen silmissä olen alkanut todennäköisesti muistuttaa kävelevää porkkanaa. Yhtäkaikki heppa selvästi ilahtui tulostani. Ja sen voimalla kuulkaas jaksaa vielä montakin kauhun- ja epätoivonhetkeä hevosen omistajana. Ainakin toivottavasti.

Kategoria(t): Kevät-kesä 2014 | 2 kommenttia

Terapiaratsastusta

Iinan Minni-heppa on niin superihana. Kuvitelkaa miten söpö ”miniminni” sille syntyy ensi vuonna.  Sain hetkeksi muuta ajateltavaa ja pääsin ratsastamaan pitkästä aikaa. Ihan vähän tuntui jopa siltä, että jospa se elämä tästä vielä hyväksi muuttuu.

Nallen kanssa jatkettiin fyssariarjoitteita. Siitä on tullut ihan mahdoton herkkujen kerjääjä. Olen sortunut kaiken säälin keskellä syöttämään sille huikeat määrät porkkanoita ja muita makupaloja. Kädestä tietenkin. Huh. Täytyy ryhdistäytyä!

Tässä vielä muutama kuva Minnistä. Iinalle kiitos terapiaratsun lainaamisesta. En ehkä sekoakaan. Ainakaan vielä.

1 2 3 4 5 6 7 8 9

Kategoria(t): Kevät-kesä 2014 | Kommentoi

:)

Melkoinen kuikelo on Nallesta tullut, mutta muuten se on ihan iloisen ja onnellisen oloinen. Ruoka maistuu ja lääkkeetkin uppoaa ihan kivasti. Fyssarijumppaa ollaan jatkettu jo vaikeutetulla versiolla. Ainakin emäntä on vetristynyt, jos ei muuta.

IMG_7837 leikattu

Kategoria(t): Kevät-kesä 2014 | 2 kommenttia

Pieni potilas ja parisataa nappia

Luut törröllään ja risaisena kuin reikäjuusto seisoi rakas hevoseni klinikan ketjuissa. Silti se oli maailman kaunein. Ehkä Nalle ei vielä tunne minua, mutta kova tarve sillä oli painaa pää ihmisen kainaloon. Apua, se sanoi ja ummisti silmänsä. Fysioterapeutti näytti muutaman liikkeen, jolla etupään epäsymmetristä lihaskuntoa voitaisiin lähteä parantamaan. Eläinlääkäri esitteli hoitosuunnitelman, antoi lääkkeet ja kirjoitti laskun. Nalle käveli puhtaasti läpi pihan suoraan traileriin. Olin pelännyt lastaamista, koska Matias ei paljoa hevosten käsittelystä tiedä. Nalle oli kuitenkin kuin ihmisen mieli. Kotimatka saattoi alkaa.

Mitä seuraavaksi tapahtuu? En oikeastaan itsekään osaa vastata. Antibioottikuuri syödään loppuun. Todella kuihtunut hevonen saa alkuun myös vatsahaavalääkettä. Klinikalla Nalle oli ollut vielä sairaampi kuin kotona. Kuume ja vieras paikka oli vienyt ruokahalun eikä mahakaan enää tahtonut kestää voimakasta lääkitystä. Tämän viikon Nalle saa olla sisällä ja ensi viikolla aloitetaan tarhailu ja kävelylenkit. Muutaman viikon päästä tehdään todennäköisesti kontrollikäynti klinikalle ja jos kaikki on ok, niin aloitetaan liikuttelu selästä. Tähän kaikkeen on tietenkin pitkä matka ja monta muttaa. Kuume ei saa nousta, jalka ei saa turvota, hevonen ei saa alkaa ontua. Ja kaiken jälkeenkin on hyvin mahdollista, että nivelessä on pysyvä vaurio, joka estää normaalin elämän…

Mutta mitä ihminen oikeastaan voi muuta kuin toivoa parasta? On ihanaa, että Nalle on kotona. Mitä siitä, että voin tuskin puoleen vuoteen ostaa uusia vaatteita ja tulevan kesän ulkomaanmatkan saa unohtaa? Hevoseni elää ja hengittää vielä. Murehtia pitää stten, kun on taas sen aika.

Ystäväni pieni ponityttö murehtii tänään ja vielä monena päivänä tästä eteenpäin. Haluaisin ajatella, että ehkäs jossain keltainen poni tapasi tänään ihanan nuoren ruunan. Ne pitävät toisistaan kyllä huolta. Ja me ihmiset jatkamme täällä matkaamme. Kukin omia polkujaa. Olet ajatuksissani Iida.

Olo on kuin huumediilerillä, mutta jollain keinolla kaikki 50 tablettia vuorokaudessa pitäisi saada piilotettua ruokaan...

Olo on kuin huumediilerillä, mutta jollain keinolla kaikki 50 tablettia vuorokaudessa pitäisi saada piilotettua ruokaan…

X-files varmaan mielellään lainaisi heppaani. Ainakin silmistä päätellen se on nauttinut viime aikoina muutakin kuin kansalaisluottamusta. No ei, otan lähiaikoina oikean kameran tallille ;)

X-files varmaan mielellään lainaisi heppaani. Ainakin silmistä päätellen se on nauttinut viime aikoina muutakin kuin kansalaisluottamusta. No ei, otan lähiaikoina oikean kameran tallille 😉

Kategoria(t): Kevät-kesä 2014 | 2 kommenttia

Kaksi kurjaa viikkoa takana

Enää en jaksa uskoa mihinkään hyvään. Näyttäisi siltä, että Nalle tulee kotiin tiistaina vietettyään viikon klinikalla. Jos hevosen jalka on lopullisesti pilalla, niin se selviää aikanaan. Ei auta kirota elämän epäoikeudenmukaisuutta tai kadehtia muita. Tässä yhtälössä olen yksin hevoseni kanssa ja se joko paranee tai sitten ei. Se hoidetaan ja kuntoutetaan niin hyvin kuin voidaan ja jos mikään ei auta, niin sellaista elämä on.

Urheasti nielin kyyneleeni yön yli kestävällä työreissulla, kun eläinlääkäri soitti ja kysyi, onko hevosella henkivakuutusta. Suoneen annettu antibiootti ei purrut ja Nallen tila oli huonontunut. Torstaina koko kyynär oli jo aivan turvonnut ja kuume noussut. Lisätutkimuksissa todettiin, että tulehdusarvot olivat nouseet jo yli kymmenkertaisiksi, kun ne tiistaina olivat vain jonkin verran koholla. Tulehdus oli valitettavasti mennyt kyynärniveleen.

Hevosista jotain tajuavat tietävät nyt mitä se tarkoittaa. Eläinlääkäri sanoi, että mikäli tänään ei ole nähtävissä muutosta, on hevonen lopetettava.  Niveltä on nyt huuhdottu kahdesti, kuume on laskenut, hevonen alkanut taas syömään ja kävelemään, mutta silti. Vaarana on, että tulehdus on sysännyt nivelrikon liikkeelle.

Eläinlääkäri kyllä rauhoitteli ja sanoi tänään, että hän on jatkon kannalta toiveikas, koska hevosen tila parani niin nopeasti huuhtelun jälkeen. Toiset bakteeritulehdukset aiheuttavat rikkoa ja toiset eivät. Myöskään ei ole tiedossa, miten kauan tulehdus ehti kyynernivelessä muhia. Penisiliinikuurin aikaanhan Nalle oli ehtinyt parantua jo hyvää vauhtia.

Summa summarum. Uskon, että saan hakea hevoseni ensi viikolla kotiin. Toivon, että meillä on monta mukavaa kävelyretkeä ja saan sen taas lihomaan ja piristymään. Jos sitten niin käy, että viisivuotiaani jää loppuelämäkseen rammaksi, niin Sissi saa siitä ihanan kaverin taivaslaitumille.

Ihmeellistä on tämä elämä. Juuri kun luulee, ettei kestä enää yhtään enempää surua ja murhetta, joutuu huomaamaan, että ihminen kestää kaikenlaista. Ei pidä antaa periksi katkeruudelle. Hyviäkin asioita voi tapahtua, niin kuin kaveri sanoi. Mitä olisi sellainen elämänkokemus, joka olisi karttunut pelkistä iloista ja onnistumisista. Viisaimmissa silmissä on täytynyt olla joskus paljon kyyneleitä. Joskus sitten vuosien päästä olisi ihanaa, jos aidosti voisi katsoa taakseen ja sanoa, ettei haluaisi luopua yhdestäkään päivästä. Tästäkään päivästä.

Kuule kohtalo, mä kestän mitä vaan.

Kategoria(t): Kevät-kesä 2014 | 12 kommenttia

Klinikkakuulumiset

Nallen jalka kipeytyi niin, että ainoaksi vaihtodehdoksi muodostui klinikalle lähtö. Kerrankin kello viideltä pirahtanut herätyskello ei joutunut torkuttajan tehtäviin. Hyppäsimme Oliverin kanssa autoon ja suuntasimme tallille. Emme aluksi meinanneet saada mistään kaveria klinikalle ja olin jo ahdistuneena varautunut lähtemään yksin. Onneksi tallinomistajien tuttava Tenho tarjoutui avuksi. Parasta oli, etten joutunutkaan vetämään traileria vaan sain hermoilla rauhassa pelkääjän paikalla.

Nallelta otettiin tulehdusarvot ja jalkaa ultrailtiin. Kävi ilmi, että jalan lihaksessa on melkoinen tulehdus, joka aiheuttaa kipua. Tällä hetkellä näyttäisi, että jalka on muuten ehjä ja kunnossa. Huh. Todella kipeä heppa joutui kuitenkin jäämään klinikalle muutamaksi päiväksi saamaan antibioottia. Jos kaikki menee hyvin, haen sen kotiin perjantaina.

En ehdi, nyt enempää kirjoittelemana, koska pitää ehtiä töihin. Kiitokset kuskille avusta! Nallenkin mielestä kyyti oli tasaista ja emännän kahvitauon aikana Tenho kelpasi hienosti myös tueksi ja lohduttajaksi  surulliselle potilaalle 🙂

WP_20140819_004[1]

Kategoria(t): Kevät-kesä 2014 | Kommentoi

Nyt ei kyllä ole kohta enää sanoja

Juuri kun luulin, ettei enää huonommin voisi mennä. Neljäntenä ja viimeisenä penisiliinikuurin päivänä Nalle sai aineesta allergisen reaktion pistämisen jälkeen. Piikki laitettiin ihan normaalisti lihakseen, ei verta, rusiku perään ja pieni imaisu varmuuden vuoksi. Kaikki oli kunnossa. Pari minuuttia piikin jälkeen hevonen sai aivan järkyttävän kohtauksen karsinassa ja riehui aivan päättömästi joitakin minuutteja. Soitin EKK:n päivystykseen vaikka tiesin jo vastauksen. Se joko kuolee tai ei, voin vain katsoa ja odottaa.

Siinä tilanteessa hevosen luo ei misään tapauksessa pidä mennä. Mieli kyllä teki. Vaikka karsina on iso ja siellä ei ole mitään ylimääräistä, onnistui Nallen kuitenkin lyödä silmäkulmansa ilmeisesti ruokakuppiin tai suolakiveen. Metallinen vesiautomaatti meinasi mennä vaihtoon, kun hevonen nousi pystyyn ja löi kavionpohjansa siihen täydellä voimalla. Piinallisia ovat minuutit, kun ei voi kun odottaa.

Reaktio meni kuitenkin ohi. Hikoileva ja tärisevä Nalle alkoi jopa syödä ympäri  karsinaa levinneitä heiniään. Mutta valitettavasti jalkaan on tainnut tulla jotain. Myös paniikkireaktiot jatkuivat tunnin kuluttua, kylläkin lievempinä. Olen nyt kylmännyt jalkaa. Kipulääkettä en haluaisi antaa vielä, jotta näen helpottaako jalan kipuilu itsestään. Tietenkin jos hevonen näyttää yhteään kipeämmältä, annetaan lääkettä heti.

Mitään ei voi tehdä. Jos vaikka kaiviossa on jotain, ei sille mitään nyt mahda. Hevonen on muutenkin koppihoidossa. Onni onnettomuudessa, olin juuri ennen kohtausta käärinyt kipeän jalan ympärille kylmäyspussin. Isku säärenkin oli tullut, koska geelipussi oli hajonnut. Todennäköisesti jalalle olisi ilman ”pehmusteita” käynyt vieläkin huonommin.

Kolmen tunnin tallilla olon jälkeen oli pakko tulla Oliverin kanssa kotiin syömään. Ei varmaan tarvitse edes sanoa, mutta olen ihan kauhean surullinen. En soisi näin pahaa oloa kenellekään. Vaikka aina olen yrittänyt kaikille sanoa, että asioilla on taipumus järjestyä ja se mikä ei tapa, vahvistaa, niin kyllä tämä nyt kertakaikkiaan alkaa mennä yli kestokyvyn ja ymmärryksen.

Täytyy yrittää olla onnellinen niistä asioista, joista voi. Olen itse terve ja työssäkäyvä ihminen. Minulla on ihania läheisiä ja upea 12 vuotias koira, jota kaikessa energisyydessään edelleen luullaan pennuksi. Saan elää hienossa maassa rauhan aikana, enkä ole koskaan joutunut näkemään nälkää. Kai asiat voisivat olla huonomminkin… Ja minun tuurillani varmaan kohta ovatkin.

Kategoria(t): Syksy | 10 kommenttia

Kylläpäs masentaa

Nallen haava tietenkin tulehtui. Lauantaina käyneen päivystävän eläinlääkärin mielestä penisiliinikuurin aloittaminen ei ollut välttämätöntä ja kuinka ollakaan, jo maanantaina jouduin soittamaan uudestaan lekurin paikalle. Huonosti kävelevä ja selvästi kipuileva hevonen sai neljän päivän kuurin sekä kipulääkettä. Eilen kaikki näyttikin jo paremmalta, mutta tänään hevonen oli (jos mahdollista) vielä huonompi.

Olen ehkä itsekäs ja tiedän, että asiat voisivat olla huonomminkin, mutta kyllä tämä nyt kohtuuttomalta tuntuu. Käyn tallilla aamuin illoin pistämässä Nalleen 20 milliä molemmille puolille kaulaa. Ei varmaan tarvitse edes mainita, että inhoan piikittämistä. Tänään hain apteekista suun kautta annettavaa kipulääkettä. Kuume olikin noussut yli 39. En edes tiedä mitä tämä kaikki on tähän mennessä taas maksanut, mutta mahdollista on, että kallein osuus (klinikkakäynti) on vielä edessä.

Rahanmeno harmittaa, mutta vieläkin enemmän harmittaa hevosen vaikea olo. Ja kyllä sekin pikkuisen kirpoo, että kaikesta haaveilusta huolimatta en ole päässytkään treenaamaan. Sissin kuolemasta ei ole kuin muutama kuukausi. Nyt tietenkin näen jo sieluni silmin, että tulehdusta ei saada kuriin ja koko jalka on pian mennyttä. Ja ihan vasta muutama päivä sitten olin maailman onnellisin. Kohtuutonta. Ei voi muuta sanoa.

Kategoria(t): Syksy | 4 kommenttia

Elämä on paras lahja

Älkää peljätkö. Otsikosta huolimatta en aio  tänään suoltaa mitään yltiöfilosofista kuraa. Sen sijaan kerrottakoon, että täytän tänään vuosia. Mitään kummempia juhlallisuuksia ei ole tiedossa. Eilen istuttiin parin kaverin ja juustokakun kanssa iltaa. Tänään käväisen ehkä rannalla.

Illalla uusi hevoseni meinasi kuolla. Alitajunnassani olen odottanut jo viikon puhelua, jossa ikävät uutiset ilmoitetaan. Sitten kun puhelu onnettomuudesta tuli, en oikeasti ollut edes yllättynut. Jostain harmittomasta pikku potkusta syntynyt minimaaalisen kokoinen haava kainalon seudulla oli kaikeksi epäonneksi osunut ilmeisesti johonkin laskimoon tai valtimoon ja veren tulo oli sen mukaista.

Mahtavaa kyllä, Nalle oli ymmärtänyt heti lähteä raahautumaan laitumelta tallin suuntaan ja aina tallin edustalle asti, josta Iina äkkäsi voimakkaasti verta vuotavan hevosen. Verta oli tullut suihkuamalla ja sen näköistä paikalla olikin, kun itse saavuin tallille. Nallen koko toinen etujalka ylhäältä asti kirkkaan punainen. Verta oli roiskunut takasiin asti ja Iina, Miia ja Meija näyttivät lähinnä teurastajilta kädet kyynerpäitä myöten veressä.

Onneksi nopealla toiminnalla veren tulo oli saatu loppumaan ja haavaa vuoti lähinnä sisäänpäin. Eläinlääkärikin oli päässyt jo paikalle. Haava tikattiin ja hevoseen tuikattiin kipulääkettä. Mikäli paraneminen sujuu normaalisti, niin kaiken pitäisi olla parin viikon jälkeen ihan kunnossa.

sickhorsecartoon

Karsinalepoon tuhrautuvat päivät voisin hyödyntää siistimällä Nallen vallattomana rehottavan harjan. Myös loimien pyykkäämiselle tuli nyt vihdoinkin aikaa. Täytyy yrittää ajatella positiivisesti. Se ettei silmäteräni vastoin kaikkia kertoimia potkaissutkaan tyhjää on ehdottomasti paras syntymäpäivälahja, jonka olen ikinä saanut.

Kiitos kamut ammattimaisesta ensihoidosta. Ootte parhaita!

 

Kategoria(t): Kevät-kesä 2014 | 2 kommenttia