Stunttikuski vol2.

Kylläpä on ihanaa, kun on auttavaisia ystäviä. Ensin sain kyydin tallille ja sitten vielä kottikärryt työnnettiin mun puolesta lantalaan asti. Oma osuuteni hevosen hoidosta kilpistyi karsinan siivoukseen ja kaurojen laittamiseen. Kiitos vaan C:lle.

Iida puolestaan laitteli jumppasarjan ja pari pystyä ohjeiden mukaan ja sitten ruvettiinkin hyppäämään. Olipa kiva pitää vähän niinkuin tuntia pitkästä aikaa. Ensin verryteltiin vähän ympyrällä avoa ja vasta-avoa ravissa ja laukassa. Sitten mentiin jumppaa aluksi pelkillä puomeilla, sitten kavaleteilla ja lopulta esteillä. Jumpan jälkeen tuli yhden laukan väli ja okseri. Sissi ja Iida menivät todella hienosti.

Lopulta muunneltiin esteet vielä pieneksi radaksi, joka ratsastettiin kahdesti. Esteet nostettiin 60-90cm välille ja toisella kierroksella sarjan b nostettiin metriin. Hyvin selvisi meidän ratsukko kaikista koitoksista ja kuviakin saatiin. Tiistaina Iida ja Sissi pääsevät sitten ihan oikealle estetunnille, kun Antti tulee hyppyyttämään  tuohon omalle kentälle.

Vaikka oman jalan temppuaminen harmittaa, niin on kyllä ihan mahtavaa, että Sissi pysyy kunnossa ja saa liikuntaa. Ortopedin alustava arvio on se, että vika on polven kierukassa tai eturistisiteessä. Molemmat vaivat vaatisivat leikkausta. Menen magneettikuviin ensi viikolla ja siihen asti ei auta kun elätellä toiveita, että jalassa ei olisikaan mitään isompaa vikaa.

Alla kuvia tämän päivän treeneistä. Kuvat on ottanut Ella.

Advertisement
Kategoria(t): kesä 2012. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s