Kohti uutta vuotta

Joulu tuli ja meni rauhallisissa merkeissä. Hain aattona elämääni pientä jännitystä lähtemällä kiertämään omaa ravilenkkiä ilman satulaa. Siitä oli kyllä joulurauha kaukana, mutta selvisin tälläkin kertaa putoamatta. Joulupäivänä Sissi saikin lepäillä. Muistin heppaani joululimpulla ja samalla tuli uusi kamerakin testattua.

IMG_0014

Myös Oliver ikuistettiin tallikoirana.

IMG_0029

IMG_0025

Muuten joulu menikin pitkälti syödessä ja lautapelejä pelatessa. Tässä kuva äipän joulukattauksesta.

IMG_0031

Tänään kunnostauduin osallistumalla vuoden viimeisiin estevalmennuksiin. Mörssärin kaivaminen lumikinoksesta oli lastenleikkiä verrattuna tuulilasin sisäpinnan sulattamiseen. Mikäli joku ei tiennyt, niin kiehuvalla vedellä ei kannata pyyhkiä lasia kahdesta syystä. Empiiristen havaintojeni perusteella hommassa palaa kädet ja loppuviimeksi pyyhitty lasikin jäätyy uudestaan nanosekunneissa. Rakas joulupukki, ensi vuonna toivoisin siis sisätilanlämmitintä.

Hannu piti tunnin opistolla ja kun viimeksi olin hypännyt kinkkukisoissa, täytyy sanoa, että pienet esteet ja helpohkot tehtävät sopivat meille Sissin kanssa hyvin. Inke kuvasi urheasti koko tunnin sormet jäässä. Vaikka etukäteen jännitin maneesikuvien laatua ilman salamaa, niin ei näistä tosiaan hassumpia tullut. Kameran kanssa on vielä paljon opittavaa. Tällä hetkellä en osaa kuin perusasetuksia käyttää ja niitäkin vain auttaen. Laitetaan kuitenkin joitakin otoksia esille.

IMG_0157IMG_0175IMG_0154IMG_0178IMG_0179IMG_0194

Tässä vielä lähikuva Sissistä. Tärähtänyttä ilmettä ei kyllä piilota hyväkään kamera 😀

IMG_0145Tasapuolisuuden vuoksi vuoden viimeinen kuva myös allekirjoittaneesta.  Vieressä lahjaksi saatu I know-peli. Suosittelen lämpimästi!

IMG_0002Hyvää uutta vuotta!

Advertisement
Kategoria(t): syksy 2012. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Kohti uutta vuotta

  1. Nimetön sanoo:

    Hyvää Uutta Vuotta sinulle, Sissille ja miehekkeelle sekä ”Naamasen” tallin porukalle meidän perheeltä! Hienoja kuvia! Blogit on kotiäidin pelastus btw..ainakin näin talvella 🙂 T.Niina L.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s