Jos ollaan rehellisiä niin sweet emotion koettiin vasta kisapaikan kanttiinissa, kun palkitsin itseni päivän päätteeksi pizzalla ja mokkapalalla. Mutta ei Sissikään huono ollut radalla. Laukka on ollut rennompaakin, mutta en valita. Luokka K.N Special selvitettiin prosenteilla 57,8, vaikka yksi nelonenkin tuli (laukka-käynti siirtymästä). Ratsuni meinasi myös kompastua keskiravissa, mutta selvittiin onneksi ilman pahempia tahtirikkoja. Muutenkin heppa oli aika tomerana kisapaikalla, kuten alla olevasta kuvastakin ehkä huomaa. Sain verrytellä aika reippaanlaisesti, ennen kun hevonen tuntui hyvältä.
Myös Iida kävi kopsuttelemassa Sissin kanssa helpossa C:ssä ja sekin meni mainiosti. Hyvä me!
P.S Tavoitekin täyttyi, kun mahduin kympin sakkiin cupin kokonaispisteissä 🙂
Heippa, löysin blogisi kun katsoin Vuohimäen ensi sunnuntaina lähtölistoja ja katsoin, että sielläpäs onkin joku pacolainen :). Myö asutaan siinä Vuohimäen naapurissa ja itselläni on myös 7-vuotias ruuna Pacosta, nyt jää kisaosallistuminen väliin mutta täytyy tulla kannustamaan kisoihin kaveria ja katsomaan, miltä sukulaisheppa näyttää 🙂
Moikka Hanne! Tulehan toki sukulaisheppaa moikkaamaan 🙂 Sissi tulee nyt ekaa kertaa Savonlinnaan, joten pidetään siksikin luokat pieninä, mutta jos homma toimii, niin parin viikon päästä tullaan uudestaan ja tarkoitus olsi mennä peräti metriä. Kuten ehkä blogista huomasitkin, ollaan vasta hyppyuran alkutaipaleella. Minkä niminen sun ruuna on? Olisi kyllä tosi kiva nähdä joskus Sissin sisaruksia. Vielä ei ole tähän mennessä tullut yhtään vastaan. Kovasti on tämä meidän tamma ainakin perinyt ulkonäön puolesta isältään piirteitä. Tajajalat voisi olla suoremmatkin, mikä lienee emän puolen peruja 😀 Jos sattuu olemaan aikaa, niin käyhän juttusilla!
Donellis Paragon on meikäläisen Paavo nimeltään, luonteeltaan ainakin kotioloissa ennemminkin mukavuudenhaluinen rentoilija kuin sähäkkä menijä. Samanlaisia eleitä kyllä löytyy kun mitä siun tammastasi, päätellen tuosta jostain elokuun alun valkkuvideosta, missä hää päätti kieltää ja tehdä ihmeellisen pystyynnousuravituksen – me esitettiin semmonen liike Vuohimäen kisoissa viime keväänä ;D. Paavo on kovasti äitinsä kuva ulkonäöllisesti, sun tammasi tosiaan näyttää kovasti iskältä :). Täytyy koittaa tulla jutuille jos semmonen hetki on, tulee vieraita viikonlopuksi joten ei itse viitsi osallistua kisoihin (hyvä tekosyy olla tulematta nolaamaan itseään ja hevostaan), mutta tokihan vieraat voi kisakatsomoon tuoda mukanaan ;).
Voi että, Paavo on hieno. Kiitos videosta. Tosi mielenkiintoista oli katsoa, kun Sissi on nyt juuri saman ikäinen (keäkuussa täytti kuusi) kuin siun hevonen videolla.
Jouduttiin muuten vähän venkslaamaan luokkia, kun meidän seura tarvitsi ratsastajaa toiseen joukkuseeseen. Sissi joutuu nyt sunnuntaina sittenkin ponkaisemaan elämänsä ensimmäisen metrin kisaradan. Siinä saattaa olla tekemistä aivan niin kuin ysikympissäkin, sillä hypättyhän tällä ei ole kuin reilun vuoden ajan. Mutta avoimin mielin mennään. Toivotaan hyvää säätä. Kisoissa ehkä törmäillään 🙂
Vaihtarina muuten Paven video melkein parin vuoden takaa eli poika on tässä kääntynyt kai juuri 6 v, muita videoita siitä ei varmaan ole olemassakaan (hyvä linkittää kun en ole itse selässä videolla, hahhah): http://www.youtube.com/watch?v=iidcs9Bw8AM
No niin, tsemppiä kisoihin, koitan tulla moikkamaan! 🙂