Uusi elämä

Eläinlapset ovat ihania. Tässä poseeraa meidän tallin uusin tulokas, vielä nimeä vailla oleva suokkitamma, joka putkahti maailmaan Ilosaarirockin aikoihin eli viime viikonloppuna.

IMG_3782 IMG_3783 IMG_3787 IMG_3791Toinen uutinen koskee mörssäriä. Tänään varmistui, ettei autossa tosiaan ole muuta vikaa kuin heikko akku (pitänee vaihtaa uuteen ensi viikolla), joten uskalsin kovettaa sieluni ja laittaa auton myyntiin. Salaa olen varmaan iloinen, jos menopeli ei mene kaupaksi, koska niin rakas ja luotettava on mörssärini kaikki nämä vuodet ollut. Huoh.

Kävin toissapäivänä tutustumassa uuteen tallipaikkaan, joka vaikutti oikein mukavalta. Parkkitilan vähäisyys sinetöi jo keväällä orastaneen ajatukseni auton myymisestä, mutta toisaalta uskon, että tilaa on järjestettävissä. Autosta kiinnistuneet voivat kuitenkin käydä lukemassa ilmoituksen, joko ht-netistä, facebookista tai tori.fi-sivulta.

Sanotaan, että lahjattomat treenaa. Tätä mantraa hokien olen siis menossa lauantaina ja sunnuntaina hyppäämään aluekisat Joensuun ratsastusopistolla. Koska en ole toukokuun jälkeen päässyt hyppäämään juuri ollenkaan saati käymään kisoissa tai valmennuksissa, ajattelin kasata viiden esteen radan kotikentälle. Sitäpä me sitten Sissin kanssa paukutettiin muutamaia kertoja korkeuksilla 80cm-100cm. Vaikka hevonen oli löysä kuin makarooni ja kuski näki paikat yhtä hyvin kuin lepakko päivänvalossa, pitää kaikesta huolimatta olla tyytyväinen. Sissi hyppäsi mukisematta ja emäntäkin roikkui mukana. Ruusukkeita ei tällä menolla ole tiedossa, mutta viis me siitä.

Raportoin kyllä viimeistään sunnuntaina, että miten sujui. Palaamisiin.

Advertisement
Kategoria(t): Kesä 2013. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s